Sunnuntain juoksulenkki

Moikka Moi!

Miten se tuntuukin niin vaikealta löytää aikaa tämän blogin kirjoittamiseen...? En kovin usein ees avaa tietokonetta, johtuen siitä, että tämä rakkine vetelee viimeisiään ja on ihan todella hidas. Lueskelen muiden blogeja puhelimella.

Mutta nytpäs kirjoitan sunnuntain juoksulenkistä... Ei menny ihan niinku strömsössä. Lähdin ekaa kertaa juoksemaan koiran kans. Meillä on semmonen 3,5-vuotias itäsiperianlaika uros, Karu. Tosiaan sunnuntaina oli tosi kiva ilma, +8 astetta ja aurinko paistoi. "Köytin" Karun lantiolleni kiinni ja lähin juoksemaan. Karu vetää hihnassa melkolailla, mutta ylämäessä ei haitannu ollenkaan. :D Koko alkumatkan mietin miten hyvä juoksukaveri tuo koira onkaan. Juoksu kulki itelläkin ihan erilailla, ku toinen piti vauhtia yllä ja juoksuasentokin pysy tarpeeksi suorana kun koira veti lantiota eteenpäin. (Mulla on paha taipumus juosta perse pystyssä. :D ) Oltiin jo juoksemassa takaisin kotiin päin, kun tuo "lievästi" riistaverinen koira huomasi puussa oravan. Karu lähti ku salama, riuhtaisi vyöstä vaan klipsin irti ja paineli mehtään koko hihnahökötys perässä. Yritin tietenki tempaista hihnasta käsillä kiinni, kun se lantiolta irtosi. No siinähän ei käyny kovin hyvin. Tuloksena kahdesta sormesta nahkat rullalla. Pikkurilli olis varmaan tarvinnu liimaa. Ja on muuten ihan pirun kipee!

Koirasta ei näkyny enää jälkeäkään, joten suutuksissani päätin jättää sen sinne. Lähin juoksee kotiin päin sormet verta valuen. Kerkesin juosta ehkä sata metriä ja vilkaisin taakseni, niin sieltähän se karkulainen jolkotteli muina miehinä perässä. Kurainen vyö takaisin lantiolle ja matka jatkui. Tällä kertaa vetovuorossa olin minä. Koira paineli samantien vesikupille, kun sen häkkiin vein. Ite kun pääsin sisälle, niin itkuhan se tuli ja kirosin koko koiran alimpaan helvettiin. Sit haavojen putsaus ja laastarointi. Kun olin vähän rauhottunu, niin kävin pesemässä vyön ja hihnan ja suunnittelin jo seuraavaa lenkkiä. Ehkä mä uskallan ottaa Karun toisenkin kerran mukaan. Taidan kokeilla kuonopantaa.

Muuten lenkki oli tosi onnistunut. Matkaa tuli 4,5km, joka on minulle paljon, ja aikaa meni tämän episodin kanssa 40 min. Maksimisykkeet oli käyny 181:ssä. Mut se oli kyllä ihan tuon tapaturman syytä ja nousi, kun laitoin vähän rivakammin töppöstä toisen eteen. Halusin nopeesti kotiin. Keskisyke 167. Juostessa kun vilkuilin kelloa niin sykkeet pyöri 150-165 tienoilla. En oikeen tiiä mitä nuitten sykkeitten pitäis olla. Nuilla sykkeillä jaksoin kuitenki ihan hyvin juosta.

 Pikkurilli on edelleen todella kipeä, ja ajattelin, että jos kipu ei yhtään hellitä, niin käyn huomenna näyttää sitä tk:ssa. En tiiä onkohan se tulehtunut. Huomenna tytöt menee isomummun luo vähäks aikaa hoitoon, niin mä pääsen ihan oikeelle salille! Taidan treenata jalat, siinä ei niin tuota pikkurilliä tarttee. :)